Kuva: Karoline Karner

Katja Hämeenoja

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri

Tulosaluejohtaja

Lapin Keskussairaala, Rovaniemi

Raskaana olevan kannattaa valita matkakohteensa

Ihmiset ovat aina olleet luontaisesti uteliaita, mikä on ollut perustana sille, että ihmiset asuttavat nykyisin lähes kaikkia maailman kolkkia. Nykyihminen edelleen uteliaisuuttaan matkustaa, hakee elämyksiä, haluaa tutustua uusiin paikkoihin ja kokea uusia asioita. Ennen koronaa vuonna 2019 Rovaniemen lentokentälle laskeutui 2660 lentoa, mikä teki lentoasemastamme Suomen viidenneksi vilkkaimman. Kun vielä ottaa huomioon sen, että joukossa oli noin 500 kansainvälistä lentoa, jotka saapuivat suurimmaksi osaksi joulukuun aikana, ymmärtää sen millainen vilske sekä lentokentällä että kaupungissa joulun ja joulupukin ympärillä on.

Meillä Lapin keskussairaalassa matkailun vaikutukset näkyvät monella tavoin. Kirurgialla hoidetaan perinteisesti paljon laskettelukeskuksissa ja erilaisilla safareilla itseään loukanneita kotimaisia ja ulkomaisia matkailijoita. Sisätaudeille päätyvät hoitoon joko huonosti perussairauttaan hoitaneet tai sitten akuutisti sairauskohtauksen saaneet. Meillä on sairaalassa ollut jo useamman vuoden ajan oma sosiaalityöntekijä turisteja varten, ns. turistisossu, joka on talvikaudella marraskuun lopusta maalis-huhtikuun loppuun palkattu hoitamaan pelkästään turistien asioita. Työtä tuntuu hänellä riittävän niin että ylityötä kertyy väkisinkin. Matkailun ansiosta sekä sikainfluenssa että COVID19 saapuivat Suomeen juuri täällä meillä Lapissa. Ensimmäinen Wuhanista tullut kiinalainen naispotilas oli meillä LKS:ssa eristyksessä Covid19-tartunnan takia tätä kirjoittaessa tarkalleen kaksi vuotta sitten. Pari viikkoa aikaisemmin oli Ivalossa eristetty oireinen isä ja poika Wuhanista, heillä ei kuitenkaan ollut korona vaan joku muu hengitystieinfektio. Mikäli heillä olisi ollut Covid19-tartunta, olisimme saaneet tuolloin kyseenalaisen kunnian Euroopan ensimmäisestä todetusta tartunnasta. Välillä täällä meillä ollaan yllättävän valtakunnallisen huomion keskipisteenä.

Jopa meillä naistentaudeilla ja synnytyksissä sekä kotimainen että ulkomainen turismi tuo oman lisänsä potilaskuntaan. Raskaana oleva nainen tuntuu harvoin etukäteen miettivän mitä kaikkea voi matkalla ollessa raskauteen liittyen tapahtua. Tai ne, jotka miettivät, jäävät kotiin ja toiset lähtevät huolettomina matkaan. Toisinaan matkaan valmistaudutaan hyvin raskaus huomioiden, mutta silti suunnitelmat menevät uusiksi. Alkuraskauden keskenmenokin saattaa muuttua dramaattisesti, jos vuotoa on normaalia enemmän ja se alkaa vaellusreissulla UKK-kansallispuistossa tiettömällä taipaleella. Toki helikopterikuljetus on suurimmalle osalle potilaista kovin eksoottista ja varsinainen elämys, mutta sairaana/loukkaantuneena ajatukset taitavat kyllä olla aivan muualla kuin elämyksestä nauttimisessa. Muutenkin pohjoisen pitkät matkat ovat yllättäneet monet Etelä-Suomesta tulevat turistit, pisimmillään kun meillä matkataan ambulanssilla saman verran kilometrejä kuin Tampereelta Ouluun. Matkalla tosin saatetaan vaihtaa ambulanssiakin pariin kertaan, jotta ambulanssien saatavuus hätätilanteita varten pystytään pienemmillä paikkakunnilla turvaamaan.

Raskausviikkojen ollessa jo niin pitkällä, että sikiö alkaa olla elinkykyinen, ollaankin taas uusien ongelmien edessä. Suomessa matkailu on helppoa koska kaikille taataan terveydenhuolto kiireellisissä tilanteissa kaikkialla. EU:n alueellakin mennään vielä samalla tasolla kuin mitä paikallisten terveydenhuolto on järjestetty. Tosin maittain voi olla isokin ero siihen mihin meillä täällä Suomessa on totuttu. EU:n ulkopuolelle matkustettaessa moni asia muuttuu paljon. Matkavakuutusta ottaessa ei useinkaan tule tarkastettua sitä, maksaako vakuutus ennenaikaisen synnytyksen ja mahdollisesti pikkukeskosen monta viikkoa/kuukautta kestävän hoidon. Esim. Yhdysvalloissa hoitoa kyllä on saatavilla, kunhan maksaja löytyy. Siellä ei ole kotikuntaa tai hyvinvointialuetta maksamassa suurinta osaa kustannuksista, vaan kaikki tulee suoraan laskulla maksajalle ellei vakuutusyhtiö hoida asiaa sairaalan kanssa.

Muistan itse erään kesäpäivystyksen vuosia sitten, kun päivystyspoliklinikalle meillä Rovaniemellä käveli verta vuotavana 22 raskausviikolla oleva turisti. Tutkimuksissa paljastui täysetinen istukka, jonka aiheuttama vuoto onneksi seurannassa osastolla rauhoittui ja raskautta päästiin jatkamaan normaalisti, eikä synnytykseen jouduttu. Potilas oli kotoisin Etelä-Amerikasta, joten kotiinpaluu lentäen kotimaahan ei käytännössä ollut raskausaikana enää mahdollista. Synnytysvuodeosastolla maatessaan potilas ihasteli ulkona näkyvää luontoa ja huokaili hyvin hermostuneelle äidilleen, kuinka hyvä lapsen olisi täällä rauhan tyyssijassa syntyä. 29 raskausviikolla potilas hävisi seurannoistamme ja myöhemmin kuulimme hänen vastoin ohjeistustamme lähteneen lentämään kotia kohden. Kaksi lentomatkaa oli mennyt hyvin, mutta matka oli päätynyt ennen kolmannen lennon lähtöä Milanon lentokentälle, josta hänet kiidätettiin verenvuodon takia sairaalaan. Vauva syntyi hätäkeisarileikkauksella, onneksi sekä äiti että lapsi selvisivät tilanteesta.

Joskus synnytys yllättää eikä syntymäpaikkaa ole enää mahdollista muuttaa. Perusjutut synnytyksessä ovat olleet onneksi vuosituhansia samanlaisia, mutta kokemus voi olla kovin erilainen kuin mitä oma toivomus olisi ollut synnytyspaikasta riippuen. Raskaus kannattaa aina pitää hyvällä tavalla mielessä matkasuunnitelmia tehdessä, jotta yllättävien tilanteiden sattuessa ei tule liian isoja yllätyksiä vastaan :).

Lahjoita Elämälle ry:lle haluamasi summa naistentautien ja synnytysopin tutkimukseen.